torstai 15. huhtikuuta 2010

LISÄÄ SEINISTÄ

Tässä vielä muutama idea ja vinkki eilisen jutun jatkeeksi. Nämä seinien somistusideat löytyivät Do It Yourself-lehdestä.

Ylimmän kuvan ideana on tauluasettelun lisäksi kiinnittää huomiota koko tilan kolmiuloitteiseen somistamiseen ja hyvänä esimerkkinä miten voi huomioida erilaiset pinnat kokonaisuuksia suunnitellessa. Lamput on ripustettu näyttäväksi kokonaisuudeksi ja myös osaksi takana olevan seinän sommittelua. Ne saattavat (tai ovat!) olla tilan käytön ja kulun kannalta vain hieman pulmallisesti sijoitettu. Tosin tässä lasketaan nyt vain idea!
Eläintaulut on on tehty tapetinpaloista ja itsetehdyistä eläinhahmoista. Idea on hauska värien ja kuvien muodostaessa tasapainoisen kokonaisuuden.

Sinisen huoneen taulut on hauskasti kiinnitetty yhteen riviin. Kuvien asettelu tekee kokonaisuudesta boordimaisen kokonaisuuden seinälle. Minun makuuni taulujen ripustus on tosin aivan liian korkealla. Nämä leijailevat nyt hieman omissa oloissaan irti kokonaisuudesta.

Alimman kuvan kahvikupit ja lautaset on ripustettu makuuhuoneen seinään sängyn yläpuolelle. Sinänsä kyllä aika outo paikka, ehkä keittiö/ruokailutila olisi tälläiselle asetelmalle oikeampi osoite. Idea sinänsä on hauska!
Minua häiritsisi kuppien pohjalle kertyvä pöly jos tällainen asetelma olisi meidän makuuhuoneessamme. Näin vanhemmiten yleinen siivousinto on nimittäin hieman laantunut..





Teeman värit:






Teeman värit:







Teeman värit:







Teeman värit:








Ei kommentteja: