tiistai 30. marraskuuta 2010

Ideoita joulukotiin

Kauniita ideoita joulukodin somistamiseen löytyi Better Homes and Gardens lehdestä. Somistusten ei tarvitse olla suuritöisiä ja monimutkaisia, pienillä ja yksinkertaisilla ideoilla saa luotua kauniita yksityiskohtia ja jouluista tunnelmaa kotiinsa.





torstai 28. lokakuuta 2010

Ajatuksia seinälle

Nämä kauniit taulut ja mietelauseet löytyivät Suzanna Annan Etsy shopista.






sunnuntai 17. lokakuuta 2010

perjantai 1. lokakuuta 2010

Tekstiilit vaihtoon

Ruotsalaisen Spiran pohjoismaisen yksinkertaista muotokieltä syksyn uutuusmallistosta. Tekstiileillä loihtii hetkessä ja helposti uudenlaista ilmettä kotiinsa ja erilaisia kuvioita ja värejä yhdistelemällä luo mielenkiintoa tilaan.




tiistai 28. syyskuuta 2010

Väriä tiistaille

Värikästä ja modernia The Conran Shopista. Kauniita puutarhahuonekaluja voi mainiosti käyttää sisälläkin - puusohvan paikka voisi olla vaikka eteisessä. Punainen kattovalaisin on hauska, se on kuin hattu:)

torstai 23. syyskuuta 2010

Syyskotiin piristystä

Aamut jo valitettavasti pimenevät lujaa vauhtia ja tämä aamu näyttää alkavan syksyisen harmaana, tuulisena ja hieman sateisena.
Eli tänään saattaa olla selkeästi sellainen päivä, että tarvitaan mahdollisesti jonkinlaista piristystä päivään! Itseään voisi hemmotella tietysti jollain mukavalla asialla tai sitten kodin piristyksesi voisi hankkia jotain pientä ja mukavaa.
Itse olen menossa pikkusiskoni kanssa tänään lounaalle ja se on minun tämän päivän mukava asia. Hullua tosin puhua pikkusiskosta, kun molempien ikä alkaa jo niin isolla luvulla, ettei sitä viitsi ajatellakaan! Mutta eikös ne pikkusiskot ole kuitenkin aina pikkusiskoja:)

Tässä muutama päivän piristysidea ruotsalaisen nettikaupan, Countrystylen, valikoimista.

Kangassydämet ovat aina kauniita ja niitä on helppo ommella itsekin.

Mukavaa syyspäivää!







keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Taulut seinälle

Tässä on muutamia hyviä ideoita taulujen sommitteluun seinälle.
Kuvan ei tarvitse aina olla kehyksiin lasin taakse asetettu kuva. Sen voi asettaa tyhjän kehyksen sisään kuten ylimmässä ja alimmassa kuvassa on tehty.
Esimerkeistä huomaa miten samanväriset kehykset antavat visuaaliselle ilmeelle voimaa.
Minusta on ollut aina hyvä idea asentaa puurimat seinälle tauluja tms. varten. Siihen on helppo tehdä uusia asetelmia tauluista, kuvista ja muista sisustusesineistä.
Mustat kehykset taas on aseteltu allaolevan tason ja siinä olevien tavaroiden kanssa mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi.
Nämä ideat löytyivät saksalaisen Living at Home-lehden nettisivuilta.






perjantai 10. syyskuuta 2010

Värivinkkejä

Värien ja kuvioiden käytöllä luodaan mielenkiintoisia tiloja. Tässä muutama hyvä esimerkki


Kuva: Martha Stewart Living



Kuva: Lonny Magazine



Kuva: Wohnidee



Kuva: Traditional Home